Joskus (lue: usein) lähijohtajan työ peittyy arjen päivittäiseen silppuun. Tulipalojen sammutteluun, sijaisten järjestämiseen ja poissaolojen hallintaan, ohjeisiin ja raportoimiseen, puuroksi puutuneisiin palavereihin. Työn kehittämisellekään ei tahdo jäädä aikaa.
Kuormitus näkyy vaikeutena puuttua
Sote-kentässä tehdään nyt suurta organisaatiomuutosta – oman toimen ohessa. Muutoksen tekemisen ja sen viestinnän yhteydessä olen törmännyt vilpittömään toiveeseen: ”Etkö sinä voisi viedä tätä muutosviestiä ja muutostukea suoraan henkilöstölle?”. Joskus vastaavia ”puutu tähän minun puolestani” -pyyntöjä esitetään myös työnohjaustilanteissa tai tiimivalmennuksissa. Kuulen niissä jo valmiiksi kuormittuneen lähiesihenkilön inhimillisen pyynnön. ”Ota pois minulta tämä taakka. En pysty sitä kaiken muun lisäksi kantamaan.”
Tämän pyynnön kuuleminen on tärkeä pysähtymisen paikka niin lähiesihenkilölle itselleen kuin hänen esihenkilöilleenkin. Tunne sen taustalla on aito ylikuormitus. Oikean lääkkeen löytäminen ei kuitenkaan ole aivan yksioikoista. Tapahtuu karhunpalvelus, jos esim. muutostukea tai muutoksen viestintää alkaa tehdä työyhteisölle joku muu, kuin yhteisön oma lähijohtaja. Silloin esihenkilön puolesta tekeminen auttaisi ehkä hänen kalenteriaan, mutta ottaisi häneltä pois johtajuuden.
Onko lähijohtajuus peitetty silppuun?
Johtajuus on sitä, että seisoo yhteisönsä kanssa maailman myllerryksissä, ja kertoo tulevasta muutoksesta tiimilleen omin sanoin soveltaen ja tilannetta tulkiten. Tai puuttuu työyhteisössä vallalla olevaan epäkohtaan. Vain lähiesihenkilö tuntee työyhteisönsä työn ja ihmiset siten, kuin ne muutoksen toimivimpaan sanoittamiseen on tunnettava. Ja työyhteisölle on tärkeää kuulla oman työn tulevaisuudesta oman lähijohtajansa suusta, silloinkin ja varsinkin silloin, kun epävarmuutta on siedettävä.
Johtajuuden toteuttamiselle pitää kuitenkin olla aikaa, ja siksi lähiesihenkilön esittämän pyynnön pitää pysäyttää myös organisaation ylempää johtoa ja tukipalveluita. Millaiseksi johtamiskulttuuri on luotu, jos päivittäinen silppu on tärkeämpää, kuin lähijohtajuus? Puolesta tekemistä parempi apu on niiden juurisyiden penkominen, miksi lähijohtaja kokee niin kuin kokee. Miksi hänellä ei ole aikaa työyhteisön johtamiseen? Voiko jotakin silpputyötä järjestää toisella tapaa, tai voiko jostakin luopua kokonaan?
Mikä lähijohtajan työssä on sitä luovuttamatonta ydintä, joka tekee johtajuuden? Tulevaisuuden suunnan viestiminen lienee yksi sellainen.
