Yhteinen vuosi paketoitui runoksi

Covis Partnersin pikkujoulut olivat tänä vuonna ajan hengen mukaisesti etänä. Terhi osallistui komerostudiostaan, Krista keinustuolistaan, Juha, Henna ja Riitta työhuoneistaan.

Yksi Covis-Terhin eittämätön vahvuus on fasilitoida kirjoittamista. Hän tukee meitä synnyttämään blogitekstejä työpajoissa, ja tuona pikkujouluiltana Terhi fasilitoi etäkohtaamisessamme meitä tuottamaan yhteisen runon.

Kun saa lauseelle alun ja vinkin siitä, kirjoittaako lauseeseen faktaa, tunnetta vai tunnustusta, useamman henkilön porukka voi koota kuvauksen vuodestaan chattiin muutamassa minuutissa.

Tai kuten partnerimme Krista sanoisi ”nuav vaa”.

 

”Tänä vuonna olemme saaneet yhteisesti aikaan,

–on tuntunut aivan siltä, että covishaaveista on tulossa totta, ihan kohta.

 Meillä on tiiminä ollut ihan mieletön pöhinä.

Asiakkaat ovat saaneet laskunsa, ja maksaneet.

 Kokemuksemme pohjalta yhteinen ymmärrys

 lisää yhteenkuuluvuutta ja keskinäistä arvostusta.

 

Kiitämme vuotta 2021 että olemme uudistuneet – yhdessä.

 Ensi vuonna kaikki toteavat, että hiljaa hyvää tulee

– mutta rivakasti toimimalla tulee tulosta!

 

Runomittainen tarina yhteisestä vuodestamme kuvaa yhdessä tekemistä, yrityksen pyörittämistä, asiantuntemusta ja uudistumista, joka kantaa tulevaan. Yhteinen hetki kollegoiden kesken ja menneen vuoden hyvästely auttoi osaltaan päättelemään vuoden ja valmistautumaan uuden vastaan ottamiseen.

Nämä yhteiset hetket ovat vaalimisen arvoisia.

Tässä ajan virrassa kuljemme yhdessä. Havaitsemme ajan ilmiöitä ja vaikutamme siihen omalta pieneltä osaltamme, tuoden työpaikoille yhteistyötä ja työrauhaa. Niiden kautta tulos syntyy kestävällä tavalla.

 

Kiitos asiakkaille, kiitos yhteistyökumppaneille ja kiitos partnereille kuluneesta vuodesta!
Rauhallista ja toiveikasta uutta vuotta 2022!

t. Henna