Oletko miettinyt, miltä tuntuu se hetki, kun suljet työpaikan oven viimeisen kerran? Kun olet hyvästellyt tuttuakin tutummat työkaverit, tyhjentänyt pöydän ja kerännyt omat tavarasi mukaasi? On juotu lähtökahvit ja tehty lupauksia, että pidetään yhteyttä ja nähdään pian. Se hetki synnyttää haikeutta, ehkä myös luopumisen tuskaa.
Olen kokenut tuon kaiken jo kerran. Jäin palkkatöistä eläkkeelle kahdeksan vuotta sitten. Nyt olen jäämässä toisen kerran eläkkeelle – lopullisesti. Kumma kyllä, en tunne luopumisen tuskaa, vaan tyyneyttä ja kiitollisuutta. Kirjoitan tätä blogia kiitollisuuden viikolla marraskuussa 2025, muutama päivä lopettamispäätöksen jälkeen.
Työ on osa merkityksellistä elämää
Olen ollut osa-aikaisesti mukana Covis Partnersissa sen perustamisesta lähtien vuodesta 2013. Coviksessa olen saanut tehdä töitä keskittyen omaan osaamisalueeseeni, ikääntyvien työntekijöiden valmentamiseen, työurien pidentämisen ja ikämonimuotoisuuden edistämiseen sekä hiljaisen tiedon ja osaamisen jakamisen merkityksen juurruttamiseen.
”Olen ollut osa yrittäjäverkostoa, joka on tuonut arkeeni mielekästä tekemistä, merkityksellisyyden kokemuksia ja yhteisöllisyyttä.”
Verkostoyrittäjyys on mainio yhteistyön muoto pienille mikroyrityksille ja yksinyrittäjille, sillä liiketoimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä. Keskeistä yhteistyön toimivuudessa on luottamus, yhteiset arvot ja joustavuus. Covis-kollegojen kanssa meillä on ollut hyvät suhteet, olemme oppineet toisiltamme, jakaneet osaamistamme valmennuksissa ja työpajoissa ja viettäneet ikimuistoisia yhteisiä hetkiä kehittämispäivissä.
Toisin kuin useimmilla yli seitsemänkymppisillä, minulla on edelleen ollut läheisiä työkavereita. Emme ole tavanneet päivittäin tai edes viikoittain, mutta yhteydenpito on nykyaikaisten työvälineiden kautta ollut helppoa ja jatkuvaa. Nyt kun se kaikki päättyy, mietin, osaanko toimia niin kuin olen opettanut.
Unelmat todeksi myös kolmannessa iässä
Henna Laukan kanssa olemme konkareiden valmennuksissa todenneet, että ei kannata ryhtyä vanhaksi. Nykykäsityksen mukaan vanhuus alkaa vasta kun ihminen ei enää selviydy omin avuin. Eläkkeelle siirtyessä alkaa ns. kolmas ikä, jolloin on mahdollista tehdä kaikkea sitä, mihin ei aiemmin ollut aikaa. Olemme kehottaneet eläkkeelle siirtyviä laatimaan itselleen kolmannen iän vision ja toteuttamaan unelmansa.
Valmennusryhmiltä olemme kyselleet, tarkoittaako eläköityminen (onpa hirveä sana!) heille eläkkeelle siirtymistä, lähtemistä, jäämistä, joutumista tai pääsemistä – vai peräti eläkeläiseksi ryhtymistä, kuten Ruben Stiller mainitsi hiljattain lehtihaastattelussa. Niissä on pieni vivahde-ero kunkin elämäntilanteen mukaan. Joutuminen on se ikävin vaihtoehto. Eläkkeelle kokevat pääsevänsä ne, jotka jo pitkään ovat odottaneet eläkepäivien alkua jaksamishaasteiden, sairauksien tai ikäsyrjinnän vuoksi.
Omakohtaisesti olen viime päivinä makustellut tuota eläkeläiseksi ryhtymistä. Osa-aikaisena eläkeläisenä olen ehtinyt rakentaa itselleni toimivat arjen rutiinit ja mieluisat harrastukset.
Siispä aion vain päivittää kolmannen iän visiotani ja etsiä uusia merkityksellisyyden kokemuksia yhdessä puolisoni kanssa. Vanhaksi en ryhdy.
Työelämästä luopuminen ei tarkoita luovuttamista eikä sohvalle hyytymistä. Maija Paavilaisen sanoin:
“Päätän olla mukautumatta eläkeläisen muottiin, kunnes muistan ettei sellaista muottia ole olemassakaan.”
Vaikka vuodenvaihteessa luovun Coviksen osakkuudesta, covislaiset säilyttävät merkityksellisen asemansa mielessäni, kuten hyvä työyhteisö usein tekee.
On upeaa, että meidän poislähtevien tilalle on tulossa uusia partnereita. He tuovat mukanaan uudenlaista osaamista ja laajenevia verkostoja.
Tiedän myös, että Covis Partnersin palvelutarjontaan kuuluu jatkossakin niitä elementtejä, joita olen ollut toteuttamassa.
Toivotan kaikille Covis-kollegoilleni, niin nykyisille kuin tuleville, parhainta menestystä ja yhdessä onnistumisen kokemuksia!
Kuva: Tästä aloitimme vuonna 2013. Niin uusiin kuin vähän vanhempiin partnereihin voit tutustua mm. täällä.
