Paljon puhuttu ja kirjoitettu ilmiö työmaailmassa on loppuun palaminen, burn out. Vähemmälle huomiolle on jäänyt motivoitumattomuus, kiinnostamattomuus työtä kohtaan. Tosin viime aikoina aiheesta on lehtiartikkeleita nähty – näissä on puhuttu aiheesta termillä bore out.
Mistä on kyse jos aiemmin motivoinut työ ei kiinnosta? Mitä ilmiön takaa voi löytyä?
Moniarvoinen työ, moniarvoinen elämä
Työhön liittyy paljon arvoja. Takavuosikymmeninä kenties riitti se, että työstä saatiin palkkaa, jolla rakennettiin perheelle talo ja taattiin perheen toimeentulo. Tänään ei välttämättä ole näin. Työ merkitsee enemmän kuin vain aineellista toimeentuloa. Työhön liittyy yhä voimakkaammin sen tarkoitus ja merkitys. Haluamme tehdä työtä, jolla on tarkoitus, ei pelkästään meille itsellemme, vaan myös jollekin muulle. Kaikilla niillä, jotka ovat töissä, on asiakkaita. Teemme töitä aina myös jollekin toiselle, emme vain itsellemme.
Jos tämä näky työn tarkoituksesta alkaa kadota, voi seurauksena olla turhautumista ja ikävystymistä. Tällainen tilanne tulee eteen muun muassa silloin, kun työntekijä kokee että aidolle asiakastyölle – sille ”oikealle työlle” – ei ole riittävästi aikaa, vaan erilaiset hallinnon rutiinit, tilastoinnit, selvitykset yms., alkavat viedä suhteettomasti aikaa. Seurauksena on eettinen stressi ja paha olo.
”Työhön liittyy yhä voimakkaammin sen tarkoitus ja merkitys. Haluamme tehdä työtä, jolla on tarkoitus, ei pelkästään meille itsellemme, vaan myös jollekin muulle.”
Eräs tekijä, joka johtaa samankaltaisiin tuntemuksiin on se, että työ, jota henkilö tekee, ei vain yksinkertaisesti enää kiinnosta. On inhimillistä, että sama työ ei välttämättä jaksa kiinnostaa läpi työhistorian.Työ, joka joskus on aidosti kutsunut tekijäänsä, ei vain sitä enää tee. Tämän tunnistaminen on tärkeää, sillä muutoin henkilö voi hyvinkin löytää itsensä jonkinasteisen masennuksen polulta. Tällöin tulee aidosti miettiä, mikä nyt sitten elämässä kutsuu. Työpaikan vaihtaminen ei välttämättä tuo ratkaisua kuin hetkeksi. Tulee aidosti pysähtyä pohtimaan oman elämän arvoja – mitä arvoja haluan elää todeksi, millä tavoin haluan työni kautta tehdä tätä maailmaa paremmaksi.
Tällaisiin tilanteisiin saattaa liittyä myös hyvin yksiarvoista elämää – työstä on tullut elämää kannatteleva voima. Ja jos tuo voima alkaa hiipua, koko elämästä katoaa mielekkyys. Onkin äärimmäisen tärkeää, että elämämme on moniarvoista: emme elä yksistään työlle, samoin kuin emme myöskään yksistään perheelle tai yksistään harrastuksille. Meidän tulee löytää mielekkyyttä ja tarkoituksellisuutta muualtakin kuin työstä.
Aivotkin väsyvät
Työn nappaamattomuus voi olla myös seurausta väsymyksestä, joka ei kuitenkaan ole vielä uupumusasteista. Se voi olla seurausta aivojen väsymisestä.
”On olennaista, että itse kukin huolehtii ja kantaa vastuunsa oman elämänsä moniarvoisuudesta. Työ on kuitenkin vain työtä – tärkeä osa elämää, mutta ei kuitenkaan kaikki.”
Monien työ on aivoja kuormittavaa; pohtimista, analysointia, kuormittavia ihmissuhdetilanteita, aikataulupaineita, nopeita siirtymisiä tilanteista toisiin. Kalenteri täyttyy tavalla, missä aivojen lepuuttamiselle ei ole tilaa, missä lounas korvataan proteiinipatukalla siirryttäessä palaverista toiseen. Kuormitus jää päälle, ”kone” käy koko ajan ja työt seuraavat ajatuksissa vapaa-ajalle. Miten helppo sinun on ”jättää” työt työpaikalle ajatusten tasolla?
On olennaista, että työn kuormittavuus ei ole liiallista, ja että itse kukin huolehtii ja kantaa vastuunsa oman elämänsä moniarvoisuudesta. Työ on kuitenkin vain työtä – tärkeä osa elämää, mutta ei kuitenkaan kaikki.
Kun tämä huomioidaan, silloin paitsi työssä, myös koko elämässä on tolkku mukana!
-Esko
