Esimies! Tiedätkö mitä kaikkea sun porukka osaa?

Vahvuudet ja osaamiset ovat hyödyllisiä vain oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa käytettyinä. Ongelmana on, että ne ovat monesti tiedostamattomia myös osaajalle itselleen.

Miten teidän yksikössänne on tilaa ja mahdollisuuksia oivaltaa omat vahvuudet ja tuoda niitä yhteisön käyttöön? Milloin viimeksi katselit arjen tohinaa niin, että näit miten tieto ja osaaminen kulkee porukan kesken? Millaisissa ryhmissä asiakkaiden ongelmista keskustellaan?

Ratkaisu voi joskus löytyä yllättävältä suunnalta.

Vapauta osaaminen tiukoista raameista

Osaamme huikean määrän asioita. Emme yleensä vain itsekään tiedä, mitä kaikkea osaamme. Helpointa asiaan on lähteä tutustumaan itsensä kautta. Kun ymmärrät laveammin oman osaamisesi, on helpompi nähdä koko työyhteisön valtava osaamisten ja vahvuuksien avaruus. On vapauttavaa ymmärtää, että meiltä ei puutu mitään. Ja jos vielä puuttuu, se on jo matkalla.

Tulevaisuudentutkijat povaavat työelämässä entistä tärkeämmiksi taidoiksi sellaisia taitoja, jotka eivät liity välttämättä tutkintotietoon ja substanssiosaamiseen, vaan ne liittyvät esimerkiksi vuorovaikutukseen, päätöksentekoon, viestintään, mielenhallintaan, itsensä johtamiseen, luovuuteen ja oman osaamisen tunnistamiseen.

Nämä ovat taitoja, joita jokainen meistä on opiskellut koko elämänsä ajan, lukuisissa erilaisissa yhteyksissä. Miten hyvin tiedostat omat taitosi, vahvuutesi ja kehittymisen paikkasi?

Kerrotaan tarinaa, että psykiatri Milton Erickson hoiti aikanaan yökastelusta kärsivää pikkutyttöä ajatusleikillä. “Kuvittele, että olet vessassa pissalla, ja äkkiä OVI AUKEAA, JA OVELLA SEISOO ISO MIES. Olisiko siinä helppo pissata?” Ei liraustakaan. Niin, tytöllä oli kyllä tarvittava taito. Se piti ensin vain löytää.

Tulevaisuuden taidot liittyvät muun muassa vuorovaikutukseen, päätöksentekoon, itsensä johtamiseen, luovuuteen ja oman osaamisen tunnistamiseen.

Mitä vahvuutta tai taitoa kaipaisit itsellesi juuri nyt? Millainen haluaisit olla, mitä haluaisit osata? Jos osaat kaivata tuota osaamista, tiedät siitä jo paljon. Mieti hetki, missä sinulla on sitä jo? Vaikka vain ihan vähän? Keitä tunnet, jotka ovat tällaisia tai toimivat näin? Voisitko jutella heidän kanssaan aiheesta, tai vain seurata heitä, joko oikeasti tai mielessäsi kuvitellen?

Puuttuuko osaamista vai onko se vain hukassa?

Omien vahvuuksiesi mereen sukeltaessasi huomasit jo ehkä vilauksen niiden valtavasta määrästä. Jos voit uskoa, että työyhteisösi jäsenet osaavat edes murto-osan tuosta määrästä, on yhteinen osaamisenne häikäisevä kokonaisuus. Ja useimmiten esimiehet sanovat, että porukka osaa työhön liittyviä asioita vielä paljon paremmin, kuin esimies itse voisi ikinä osata.

Osaamme huikean määrän asioita.
Emme yleensä vain itsekään tiedä, mitä kaikkea osaamme.

Mikä sitten neuvoksi? Miten tähän valtavaan osaamispääomaan saadaan tolkkua? Miten vahvuuksia tiedostetaan ja miten niistä keskustellaan? Julkinen kehuminen ei suomalaisesta tunnu ainakaan mukavalta ajatukselta.

Palataan osaamisen ja sen jakamisen kannalta tärkeisiin taitoihin. Kun työyhteisössä

  • osataan kuunnella toisten näkökulmia,
  • jopa arvostetaan niitä,
  • arvostetaan toisten osaamista ja erilaisuutta,
  • koetaan luottamusta,
  • voidaan olla oma itsensä,
  • ja nostaa esiin eriävä mielipide, ollaan jo pitkällä.

Kun esimiehenä vielä varmistat, että keskustelulle ja kuuntelulle on tilaa ja mahdollisuuksia, muulloinkin kuin perehdytyskansiota selaillessa, voivat työyhteisön vahvuudet löytää tiensä koko työyhteisön käyttöön.

-Henna