Yhteensä sata muutosvalmennus
Yhteensä sata -hankkeessa toteutettiin yhteistoiminnallisen johtamisen muutosvalmennus esimiehille. Valmennuksella heräteltiin esimiehiä yhteistoiminnalliseen muutosjohtamiseen sekä kuuntelevaan, osallistavaan ja luottamusta herättävään tapaan johtaa henkilöstöä.
Hankkeella tuettiin myös sote- ja maakuntauudistuksen valmistelua Satakunnassa. Karsimalla toiminnan päällekkäisyydet sekä vahvistamalla eri organisaatioista tulevien ihmisten välistä luottamusta, haluttiin rakentaa toimintakulttuuria, jossa aidosti uusien toimintamallien omaksuminen on mahdollista.
Valmennukseen osallistui yhteensä 150 esimiestä eri organisaatioista. Hankkeen hallinnoinnista vastasi Porin kaupunki.
Muutosvalmennuksen jälkeen toteutettiin työpajavaihe. Tämä prosessi oli edellisen hankkeen perään tilattu jatkohanke, jonka tukemana valmennuksessa mukana olleet johtajat ja esimiehet kokeilivat erilaisia osallistavia menetelmiä liittyen tilaajan valitsemiin muutosteemoihin, joita olivat asiakaslähtöisyys, digimahdollisuuksien hyödyntäminen, etäjohtaminen sekä moniammatillinen tiimityö.
