Kenelle?
Sinulle, joka saavutat henkilökohtaisen eläkeiän lähivuosina tai suunnittelet eläkkeelle siirtymistä. Mukaan voi ilmoittautua kuka tahansa yksin tai yhdessä muiden samassa elämänvaiheessa olevien ystävien kesken.
Miten?
Uteliaana uuteen elämänvaiheeseen -viikonlopun aikana rakentuu juuri sinulle sopiva silta työuralta hyviin eläkevuosiin. Viikonlopun vetureina ovat Covis Partnersin ja Kuntoutuskeskus Kankaanpään kokeneet hyvinvoinnin ammattilaiset.
Vuorovaikutteisissa työpajoissa oivalletaan ja innostutaan yhdessä sekä vahvistetaan omaa tulevaisuudenuskoa. Mukavan pienissä vertaisryhmissä keskustellen asiat loksahtelevat kohdilleen. Yhdessä löydämme konkreettisia keinoja ja välineitä hyvään ja merkitykselliseen elämään kolmannessa iässä.
Viikonlopun aikana saat nauttia valmiin pöydän antimista ja keskittyä omaan hyvinvointiin nauttien mukavista liikunnallisista puitteista sekä kuntoutuskeskusta ympäröivän luonnon rauhasta. Kehonkoostumusmittauksen myötä kurkistetaan myös siihen, miten kroppasi jaksaa.
Milloin?
Seuraava Uteliaana uuteen elämänvaiheeseen -viikonloppu järjestetään
28.4.-30.4.2023
Viikonloppukurssi toteutuu, mikäli saamme vähintään 15 henkilön ryhmän kasaan.
Mitä maksaa?
Viikonloppukurssin hinta on 320e/henkilö.
Hintaan sisältyy kaikki tämä:
- Covis Partnersin asiantuntijoiden tuottama valmennussisältö (8h)
- Innostavat ohjatut liikuntatuokiot
- Inbody-kehonkoostumusmittaus
- Voi hyvin -luento
- Majoitus (2vrk) hyvinvoinnin keskuksessa kahden hengen huoneissa*
- Aamiaiset, lounaat, päiväkahvit ja päivälliset
- Uinti ja sauna sekä liikunta- ja ulkoilutilat vapaasti käytettävissä
* Halutessasi saat myös yhden hengen huoneen lisämaksusta 60e/viikonloppu.
Uteliaana uuteen elämänvaiheeseen -viikonloput toteuttavat Covis Partners Oy ja Kuntoutuskeskus Kankaanpää yhteistyössä.