Työn imua uran seniorivaiheeseen

Eläkkeelle siirtyminen on yksi elämän suurista muutostilanteista, jossa ihmisellä ei ole valmiina toimintamalleja. Siirtymävaihe herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä, joihin etsitään vastauksia Työn imua -valmennuksessa.

Työn imua -valmennus on tiivis 16 tunnin vuorovaikutteinen kokonaisuus, jota toteutaan 10–14 henkilön ryhmissä. Valmennuksessa keskustellaan asioista, jotka muuttuvat eläkkeelle siirtymisen myötä. Valmennuksella tuetaan eläkkeelle siirtymispäätöksen syntymistä sekä irtipäästämisen oppimista. Näin vältytään tilanteilta, joissa oikeaa hetkeä eläkkeelle siirtymiseen ei tunnu löytyvän.

Keskustelun aiheita valmennusprosessin aikana ovat mm. osallistujien henkilökohtaiset taidot, vahvuudet ja mielenkiinnon kohteet sekä työyhteisön tuen ja verkostojen merkitys. Vertaisryhmä antaa mahdollisuuden omien ajatusten peilaamiseen muiden kanssa, toisilta oppimiseen sekä omien oivallusten tekemiseen.

Valmennuksen osallistujilta saadun palautteen perusteella valmennus antaa eväitä työssä jaksamiseen, omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen sekä motivoi työssä jatkamiseen eläkeikään asti.

Lisäksi valmennus koetaan työnantajan arvostuksen osoituksena senioreita ja heidän osaamistaan kohtaan.

Työnantajalle valmennus mahdollistaa hiljaisen osaamisen tallentamisen, mikäli tälle on tarvetta. Valmennus myös innostaa mentorina tai perehdyttäjänä toimimiseen.

Työn imua uran seniorivaiheeseen on alun perin Työterveyslaitoksen kehittämä tuote. Coviksen Riitta Saarinen on ollut mukana testaamassa ja kehittämässä tuotetta TSR:n rahoittamassa hankkeessa vuosina 2014–2017.

Työn imua uran seniorivaiheeseen -valmennusten toteuttajina toimivat Riitta Saarinen ja Henna Laukka.

Haluatko tietää lisää?

Ota yhteyttä:
Riitta Saarinen, p. 044 712 7017, riitta.saarinen@covis.fi